Tämän viikon heppailut ovat olleet lähinnä maankamaralla tapahtuvaa tallityötä, mikä on passannut minulle oikein hyvin. Eilen tein pienen testiajon talvikenkäongelman tiimoilta. Ongelma siis on, ettei hyvin istuviin ratsastussaappaisiin mahdu mitään ratsastushousujen ja sukkien lisäksi. Näillä leveysasteilla ei ilman kalsareita pärjää, joten siis talviratsastuskenkiä aloin metsästää. Toppasaappaita en enää huoli, ne ei kestä eikä tue. Mistään muista saappaista ei löytynyt asiallista mitoituista kuin Mountain Horsen talvisaappaista ja sitten eräistä lampaanvillavuorisista nahkasaappaista. Hintaluokka onkin sitten +300e, mikä tuntuu paljolta, kun kengillä ei muuta tehdä talvella kuin ratsastetaan kelin salliessa. No, tilasin saappaat ja raportoin sovituskokemuksia varmaan  myöhemmin. Tarkoitus on kuitenkin ne palauttaa, sillä hankin sittenkin kunnon vaelluskenät (Meindl-merkkiä).

Vaelluskenkiä on moneen lähtöön, nämä ovat coretexia ja jäykkyysluokitus oli B. A luokka on löysin ja C luokka tarkoitettu jo vuorikiipeilyyn tai vastaavaan, muistuttanevat jo laskettelumonoja. Kuitenkin ratsastusta ajatellen nilkka tuntui tukevalta, kun niissä on siis jäykkä varsi estämässä nilkan kiertymistä maastossa. Ne ovat vedenpitävät ja oikean sukan kanssa varmasti tarpeeksi lämpimät. Miinuksena oli paksu pohja, joka teki kyllä tunnottoman vaikutelman. Mutta kyllä, tuki tuntui riittävältä ja tiedän, että näitä pidetään myös koiralenkeillä ja metsästysreissuilla, joten hinta ei kirpaise ihan niin paljon kuin ratsastussaappaissa. Niin ja investoin myös chapsit hintaan 15 e, koska kengissä on mono-tyyppinen nyöritys, eli tarvitaan jotain suojaa kengän ja hevosen väliin.

Muuten olen ollut ihan rikki, kun pitkäaikainen hevosystäväni muutti toiselle tallille. Kyseessä on ihana kouluruuna Milo, joka esiintyy  myös blogin kuvassa. Milo on ollut tallilla aina, ja kovin orvolta tuntuu ilman sitä. Ymmärrän kyllä, että Milo tarvitsee oman ihmisen ja on varmasti parhaillaan yhden ihmisen hevosena. Se oli herkkä ja ihana, isoliikkeinen . Muistan elävästi ensimmäisen ratsastukseni Milolla. Kun ratsastaja ei saanut tasapainoaan pysymään tasaisesti molemmílla jalustimilla, Milo kiemurteli uran molemmin puolin kuin huppelissa. Kun ratsastaja sai tasapainonsa vakaantumaan, hevonenkin suoristui. Milolla ratsastaminen on ollut myös eräänlainen taitomittari minulle. Se ei anna ilmaiseksi, mutta jos itse osaat ja hallitset kehosi, hevonen tekee ihanasti ja kevyesti kaiken mitä pyydät. Osasi Milo olla myös pörhäkkä, mutta tavallisin reaktio ristiriitaisiin apuihin oli laiskottelumoodiin päätyminen. Milo opetti kevyttä kättä, tarkuutta ja kontrolloitua ratsastusta. Ja sitä, että ollakseen täydellinen ei tarvitse olla täydellinen.

 

" Suru on lahja jäljelle jäävän

kaiho on kaipaavan omaisuus

Sen iltaisin tiedän vielä heräävän

kun tähdissä loistelee ikuisuus

On jäähyväisten aika

Sinä lähdet, minä jään

On jäähyväisten aika

Hyvästi jää"

-TUURE KILPELÄINEN-